Varsinainen vesipeto

Hei! 
Viime postauksesta on taas päässyt vierähtämään aivan liian kauan.. Mutta minkäs sille mahtaa kun olen niin kiireinen villakoira, hehee!

Viime postauksessa liikuttiin vielä jään päällä, nyt ollaan jo vähän toisissa tunnelmissa, jäät on nimittäin sulanut jo aikoja sitten, ja no, nyt mua ei tuonne veteen ois saanu edes herkuilla houkuttelemalla, mua kun ei nuo vesileikit oikeen innosta... 

Mun mielestä on ihan turha mennä veteen kastelemaan itseään, kun sen jälkeen odottaa kuitenkin se turkinkuivausoperaatio, ja eikö tuo vesi teistäkin nyt näytä aika pelottavalta? Ties mitä merihirviöitä sieltäkin hyökkää viatonta villakoiraa ahdistelemaan!

Täytynee myös myöntää, että sen verran hieno puudeli olen, että tokossa ja muissa harkoissa, missä ollaan mamin kanssa käyty, mun on aivan pakko kiertää jokaikinen pienikin vesilammikko, vaikka muuten toki seuraankin mamia kuuliaisesti.. Ja jos tilaa lammikon kiertämiseen ei ole, niin sitten vaikka hypätään yli, mutta missään tapauksessa en lammikkoon voi astua, se on selvä! En ymmärrä, miten jotkut kamut siellä voivat jopa istua käskettäessä niihin lätäköihin! (ajatuskin siitä saa minut puistamaan turkkiani!)

No, meren äärellä juoksentelu ja rannan tutkiskelu on kuitenkin mukavan jännää ja virkistävää, kunhan muistaa vähän samalla tarkkailla, ettei se merihirviö tule ja yllätä!
 

Ajattelin vaihtaa uraa sylikoirasta laivakoiraksi! Ajatus kuitenkin kariutui siihen, kun tajusin että mun pitäisi ehkä opetella uimaan... Kyllä se mamin syli taitaakin olla parempi paikka!

Meren tuoksu on aivan huumaava! Vai eikai se sittenkin ole se merihirviö mikä haisee?

Terveisin, laivasylikoira Onni